Suomenmaa Facebookissa RSS

Keskusta tyrmää kuntakartan

16.01. 11:04

Suomen Kuvalehti julkaisi toistaiseksi salassa pidetyn uuden kuntakartan. Kuva: Jari Laukkanen

Keskusta torjuu jyrkästi kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) johdolla piirretyn kuntakartan, jonka Suomen Kuvalehti julkaisi tänään. Salassa pidetty kuntakartta jättäisi Suomeen vain noin 70 kuntaa. Nyt niitä on 336.

Keskustajohtaja Mari Kiviniemi ja edellisen hallituksen kuntaministeri Tapani Tölli (kesk.) sanovat, että Virkkusen suunnitelma johtaisi pakkoliitosvyöryyn, mitä keskusta ei voi hyväksyä.

– Uudistus on kaadettava, Kiviniemi vaatii.

Kuntauudistuksen pohjaksi hahmotellun kartan mukaan Tampereen ja Turun kehyskunnat pakotettaisiin osaksi suurkuntaa. Pääkaupunkiseudulla Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa liitettäisiin yhteen.

Kuntakartta piti alun perin julkistaa vuodenvaihteessa, mutta julkistusta lykättiin helmikuulle. Oppositiossa on arveltu, että lykkäyksellä varjellaan kokoomuksen Sauli Niinistön presidenttikampanjaa.

Suomen Kuvalehden mukaan koko uudistus kaatunee, sillä opposition lisäksi muutkaan hallituspuolueet eivät hyväksy pakkoliitoksia ja Virkkusen menettelytapoja.

– Tulossa on juuri sellainen vieras keskittämis-, pakkoliitos- ja leikkausohjelma kuin Keskusta on koko ajan sanonut. Kuntakartan toteuttaminen ei onnistu ilman että suurin osa kunnista runnotaan pakolla yhteen. Hallitus on siis tietoisesti johtanut suomalaisia harhaan, Kiviniemi soimaa.

Hän katsoo, että uudistuksella ihmiset, palvelut ja työpaikat keskitettäisiin suuriin, pääosin kokoomuksen ja Sdp:n johtamiin keskuskaupunkeihin ja elämisen mahdollisuudet muualla tuhottaisiin. Kiviniemen mukaan uudistus jakaisi Suomen ja suomalaiset tietoisesti menestyjiin ja häviäjiin.

– Valot uhkaavat sammua maaseudulta ja maakunnista. Kunnat ollaan ajamassa sekasortoiseen tilaan.

– Keskusta ei missään oloissa hyväksy hallituksen eriarvoistavaa ja keskittävää suunnitelmaa. Se ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon ja sitä vastustavat niin asiantuntijat, kuntalaiset kuin kuntien päättäjät. Keskusta on samassa rintamassa heidän kanssaan tätä järjettömyyttä vastaan, Kiviniemi sanoo luonnehtien Virkkusen uudistusta likaiseksi valtapolitiikaksi.

Kiviniemen mukaan keskusta tunnistaa uudistusten tarpeet, mutta hallituksen suunnitelmat johtaisivat katastrofiin.

– Uudistukset on tehtävä asiantuntijoita, kuntalaisia ja kuntien päättäjiä kuullen ja laajapohjaisella parlamentaarisella valmistelulla niin, että myös oppositio pääsee mukaan työhön.

Keskustajohtaja kiittelee, että hallituksen suunnitelmat tulivat julkisuuteen jo ennen presidentinvaaleja.

– Kokoomus ja kuntaministeri Virkkunenhan siirsivät julkistamisen vuodenvaihteesta helmikuulle, jotta se ei vaikuttaisi presidenttiehdokas Sauli Niinistön vaalimenestykseen. Nyt myös presidenttiehdokkaat pääsevät ottamaan kantaa asiaan.

– Niinistö on MTV3:n vaalikoneessa ilmoittanut kannattavansa kuntien pakkoliitoksia eikä pitänyt erityisen tärkeänä sitä, että tasapainoista aluekehitystä tuetaan vahvalla aluepolitiikalla. Hän on siis edes jossain asiassa samaa mieltä puolueensa kanssa, Kiviniemi sanoo.

Tapani Töllin mielestä kokoomus pelaa outoa peliä kuntapolitiikalla.

– Hallitus haluaa keskittää rahat, palvelut ja päätösvallan pääosin kokoomuksen ja sdp:n johtamille keskuskaupungeille.

Tölli pitää täysin selvänä, ettei noin 70 kuntaan tähtäävä kuntakarttaharjoitus, joka merkitsisi jopa noin 260 kunnan lakkauttamista, onnistu ilman kuntien pakkoliitosvyöryä. Hän muistuttaa hallituspuolueita kunnille annetusta lupauksesta.

- Syksyllä hallituksen vastatessa Keskustan kuntauudistuksesta tekemään välikysymykseen kuntaministeri Virkkusen (kok.) lisäksi jokainen hallituspuolue aina pääministeri Jyrki Kataista (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaista (sd.) myöten vakuuttivat, ettei kuntauudistusta toteuteta kuntien pakkoliitoksilla tai taloudellisilla pakotteilla. Tästä huolimatta kuntaministeri ei ole vuodenvaihteen jälkeen antamissaan lausunnoissa sulkenut pois pakkoliitosten mahdollisuutta.

Töllin mielestä kuntaministeri on jo ajanut kuntauudistuksen kiville.

SUOMENMAA, STT

Suomen Kuvalehti: Salainen kuntakartta

Hannes Mannisen kolumni kaks.fi-sivustolla

Annika Saarikko: Fiasko

Kimmo Tiilikaisen blogi

Juha Sipilä: Hajautuksesta kilpailuetu

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI