Keskusta puristi Itämeri-rahat
20.08. 13:30

Keskustan ministerit Paula Lehtomäki ja Sirkka-Liisa Anttila panostavat jatkossa erityisesti hajakuormituksen vähentämiseksi edelleen. Kuva: Maiju Torvinen
Budjettiriihen ennakoitu erimielisyys uudesta Itämeri-rahoituksesta ratkesi Itämeren voitoksi, kehuun keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto.
Keskustan ministerit Paula Lehtomäki ja Sirkka-Liisa Anttila panostavat jatkossa erityisesti hajakuormituksen vähentämiseksi edelleen. Kohteena on tärkeimmäksi alueeksi tunnistettu herkkä Saaristomeri valuma-alueineen.
– Olen tyytyväinen siihen, että maatalouden vesiensuojeluprojektina keskustan ministerien aloitteesta kolme vuotta sitten aloitettu Teho-hanke saa nyt jatkoa. Hanke toimii lounaisen Suomen alueella ja vaikuttaa erityisesti onnistuneita tilatason ratkaisuja levittämällä ja edelleen kehittämällä, Kaunisto sanoo.
Rahallinen panos on toki vielä vaatimaton, tässä vaiheessa kolmisen miljoonaa euroa. Sitä tuleekin täydentää käynnistämällä uusiutuvan energian hankkeita – kuten biokaasuvoimaloita – joissa samalla kierrätetään ja otetaan talteen ravinteita.
– On tärkeää panostaa alueellisesti sinne, missä tarve on suurin. Paine kohdistuu erityisesti kotieläintiloille.
Kaunisto muistuttaa, että ministeri Lehtomäen tontilta aloitetaan myös haja-asutuksen jätevesihuollon koordinoitu neuvonta. Tällä kartoitetaan talokohtaisesti jätevesien käsittelyn uudistamistarpeita. Toimenpide rauhoittaa ja ohjaa toimintaa irti kaupallisten toimijoiden kiirehtimistä laiteinvestoinneista.
– On tärkeää, että maltti säilyy eikä vääriä investointeja tehdä.
- 05.02. 08:00 Sosiaalinen media toi uusia vaalityöntekijöitä
- 04.02. 14:52 Urpilaisen kuntakosinta ei riitä Kiviniemelle
- 04.02. 06:00 Heinäpellon tappipojasta presidenttiehdokkaaksi
- 03.02. 15:00 Väyrynen ryhtyy töihin keskittämistä vastaan
- 03.02. 13:09 Poliisijohtaja: Tilanne haastava, ei kriittinen
- 03.02. 09:57 Jäätteenmäki Niinistön takana
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
- 02.02. 17:07 Kiviniemi lupasi välikysymyksen
- 02.02. 15:52 Perttula patistelee jatkamaan Väyrysen herätystyötä
- 02.02. 12:59 Keskusta rajuna: Hallitus ei kuuntele kuntia tosissaan
- 30.01. 15:00 ”Mummot ovat itkeneet ja rukoilleet”
- 26.01. 11:26 Keskusta kiitti matkalahjalla
- 27.01. 15:34 Saarikko tukee Haavistoa
- 23.01. 10:16 Katainen kosii keskustaa
- 18.01. 10:46 Radio Nova leimasi UKK:n biseksuaaliksi
- 27.01. 13:44 Ministerit ulos kabineteista, keskusta vaatii
- 24.01. 13:14 Manner harkitsee Kiviniemen haastamista
- 26.01. 14:19 YLE: Pekkarista kiinnostaa
- 12.01. 17:09 Kiviniemi: Urpilainen haukkui oman budjettinsa
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
