Keskusta: Hallitus keskittää koulutuksen Etelä-Suomeen
25.10. 11:44

Pohjois-Pohjanmaan keskustapiirin mielestä maakuntaan kaivattaisiin lisää koulutuspaikkoja. Nyt hallitus on leikkaamassa aloituspaikkoja. Kuva: Petra Pöyliö
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin piirihallitus on järkyttynyt hallituksen aikeista vähentää Oulun seudun ammattikorkeakoulusta 99 paikkaa ja lakkauttaa koko luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus.
Suunnitelmat Ylivieskan yksikön lakkauttamisesta ovat myös täysin harkitsematonta toimintaa hallitukselta, piirihallitus paheksuu. Hallitus ohittaa päätöksenteossaan täysin faktatiedot Pohjois-Pohjanmaan maan suurimmasta nuorten ikäluokasta ja syntyvyydestä.
Etelä-Suomen lisätarvetta aloituspaikoille perustellaan sillä, että nuorten määrä alueella kasvaa koko ajan. Pohjoisen aloituspaikkojen vähentämisellä hallitus lisää kilpailua koulutuspaikoista jo ennestään tukkoiseen eteläiseen Suomeen.
– Kenen etua tämä päätös palvelee? kysyy keskustapiirin puheenjohtaja, kansanedustaja Mirja Vehkaperä.
Näin massiivisilla pohjoisen koulutuspaikkaleikkauksilla hallituksen toiveet koulutuksen keskittämisestä etelään toteutuvat hyvin nopeasti, piirin puheenjohtaja, Vehkaperä sanoo.
Hallituksen laskelmat koulutuspaikkojen tarpeista perustuvat suuralueisiin, jolloin Pohjois-Pohjanmaa kuuluu Pohjois-Suomen suuralueeseen yhdessä Lapin ja Kainuun kanssa. Näin tarkasteltuna aloituspaikkatarve Pohjois-Pohjanmaalla vääristyy, piirihallitus huomauttaa.
Keskustapiirin puheenjohtaja huomauttaa, että Pohjois-Pohjanmaalle tarvitaan lisää satoja ammattikorkeakoulupaikkoja.
– Jo nyt täältä lähtee vuosittain 500 opiskelijaa muualle, koska koulutuspaikkaa ei löydy, Vehkaperä sanoo.
Maakunnassa on käynnistymässä suuria ydinvoima-, kaivos- kuin matkailuhankkeita. Lisäksi alueella on menestyviä yrityksiä muun muassa puu- ja palvelualoilla. Työvoiman kysyntä tulee kasvamaan jo lähivuosien aikana.
Alueen elinvoiman säilyttämisen ja työvoiman turvaamisen kannalta Oulaisten ja Ylivieskan koulutusyksikköjen säilyttäminen ja toiminnan kehittäminen on välttämätöntä, piirihallituksen jäsenet korostavat.
SUOMENMAA
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

