Kertut piipahtivat Nivalassa
14.07. 09:00

Sanna-Helena Rantala, Elina Das Bhowmik ja Annika Saarikko tuumaavat kerttujen tukevan toisiaan. Kuva: Henna Ruokamo
Kerttu-verkosto saa viimeistään syksyllä uuden puheenjohtajan, sillä Annika Saarikko luopuu pestistä.
– Kertut ovat paikka, jossa voi kasvaa ja kehittyä. Kertuista saa henkistä pääomaa, rohkeutta ja voimaa. Haluan antaa saman mahdollisuuden myös muille, Saarikko perustelee.
Kertut vierailivat Nivalassa kesäretkellä. Maanantaipäivän ohjelmassa oli muun muassa tutustumista ortodoksiseurakuntaan ja vierailu navetassa.
Illalla kertut kokoontuivat yhdessä muiden keskustalaisten kanssa iltamiin Karvoskylän kylätalon rantaan.
Tapahtumassa Saarikko piti ensimmäisen virallisen puheensa keskustan varapuheenjohtajana. Saarikko sanoi, että puolueella on täydet mahdollisuudet voittaa eduskuntavaalit kymmenen kuukauden kuluttua.
– Emme kilpaile demareita tai kokoomusta vastaan, kilpailemme aikaa vastaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan 93 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä, että poliittisilla päätöksillä edistetään maaseudun elinkeinoja. Saarikon mielestä keskusta ei voisi saada kovempaa valtakirjaa kansalta.
Samaisessa tilaisuudessa tuore hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli muistutti, että keskustalaisia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Onhan aatteen ytimessä ihmisyys.
– Meidän aatteellinen kivijalkamme on kunnossa. Voimme ottaa siitä etunojaa yhteiskunnallisia uudistuksia tehtäessä, Tölli painotti.
Tölliä harmittaa kuitenkin se, että ihmiset ovat unohtaneet itseauttamiskykynsä.
– Onko meille syntymässä niin sanottu curling-sukupolvi, joka odottaa jonkun muun lakaisevan kaikki ongelmat edestä pois?
Henna Ruokamo
Lue lisää keskiviikon Suomenmaasta.
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
