Kerola vaatii kirjastotarjonnan lisäämistä
14.08. 12:00

Inkeri Kerolan mielestä maankattava kirjastolaitos on yksi suomalaisen yhteiskunnan menestystekijöistä. Arkistokuva: Antti Vierola
Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Inkeri Kerolan (kesk.) mielestä kirjastoja on kehitettävä nyt jos koskaan.
Hän toteaa asiantuntijoiden viestittävän huolestuneina lukutaidon heikentymisestä ja lukurepertuaarin kaventumisesta ja yksipuolistumisesta tietokoneiden käytön lisääntymisen myötä.
– Päättäjinä meidän on pakko reagoida tähän tosiasiaan. Kirjastolaitos on omalta osaltaan luonut pohjan kansainväliselle menestyksellemme lukutaito- ja koulututkimuksissa. Sitä ei saa hävittää.
Kerola huomauttaa keskustalaiseen ajatusmaailmaan kuuluvan maankattavan kirjastolaitoksen arvostamisen.
Hän suhtautuu pelonsekaisin tuntein kehitykseen, jossa muun muassa oppilaitoskirjastoja karsitaan jatkuvasti.
– Tarjonta synnyttää kysyntää. Monipuolista tarjontaa on luotava, jotta ihmisillä on mahdollisuus käyttää kirjastoja.
Kerola muistuttaa, että Suomessa kirjasto on perinteisesti kuulunut myös esimerkiksi sairaaloihin ja laitoksiin, joissa kulttuuritarjonta muuten on olematonta.
– Kirjastoverkon heikentäminen näiltäkin osin johtaa huonoon suuntaan.
Kirjastolle on Kerolan mukaan viime vuosina kohdennettu lisämäärärahoja.
– Toivon, ettei kirjasto nytkään ole hallituksen leikkauslistalla.
Hän kertoo vierastavansa puhetta kirjastolaitoksen säilyttämisestä.
– Kyllä meidän on pakko puhua kirjaston kehittämisestä tilanteessa, jossa jatkuvasti tarvitaan uutta tekniikkaa. Ylläpito ei riitä. Rahoja on jäätävä myös kirjojen hankintaan.
Kirjaston monipuolistuminen on Kerolan mielestä hyvä asia.
– Se houkuttelee yhä uusia ihmisiä lukemaan. Erilaiset palvelut eivät heikennä kirjaston ydintehtävää vaan vahvistavat sitä.
Meri Alaranta-Saukko
Lisää aiheesta perjantain Suomenmaassa
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

