Kaunisto piirtää sunnuntaina nelosen
20.01. 10:00

Timo Kauniston mielestä presidentinvaaleissa on maaseudun vastaiskun paikka. Kuva: Jari Laukkanen
Varapuheenjohtaja Timo Kaunisto tyrmää vihjailut siitä, ettei hän kannattaisi keskustan presidenttiehdokasta.
– Sunnuntaina piirrän entisellä Alastaron kunnantalolla nelosen lappuuni. Se, että olen kritisoinut Paavo Väyrystä enkä kannata kaikkia hänen linjauksiaan ei todellakaan estä minua äänestämästä häntä. Pikemminkin päinvastoin, Kaunisto kirjoittaa tänään Suomenmaassa.
– Pohjoiskorealainen johtajan hehkutus ei kuulu tyyliini, mutta minä näenkin näissä vaaleissa maaseudun vastaiskun paikan.
Kauniston mielestä viime eduskuntavaaleissa maaseutu äänesti itsensä pihalle päätöksenteosta. Vanhaa valtapuoluetta keskustaa haluttiin näpäyttää monien pettymysten summana. Toiveita asetettiin erityisesti perussuomalaisiin. Heitä suosi myös euron kriisi – tuloksena suurvoitto.
–Mitä sitten tapahtui? Perussuomalaisia ei kiinnostanutkaan politiikan vastuullinen arki. Tulikin kuuden puolueen pupuhallitus, jonka ohjelmassa keskittäminen ohjattiin suoraan kiihdytyskaistalle.
– Ja taivas varjele, mitä sieltä on tulossa. Kuntien alasajo johtaa myös palvelujen ja maaseudun elinkeinotoiminnan karsimiseen. Voittajiksi on julistettu kuusi suurta kaupunkiseutua. Edessä on todellinen "taistelu Suomesta", Kaunisto kirjoittaa.
Presidentinvaali ei tätä kehitystä yksin katkaise, mutta voi palauttaa maaseudun mukaan taistelukentälle, Kaunisto arvioi.
– Ääni keskustalle ja Väyryselle on nyt ääni hajakeskitetylle ja ekotehokkaalle Suomelle.
SUOMENMAA
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

