Kaunisto katuu, että häpesi
22.08. 11:52

Timo Kaunisto harmittelee, että tuotti Paavo Väyryselle mielipahaa. Kuva: Antti Vierola
Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto katuu kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen henkilöön kohdistamaansa arvostelua.
Kaunisto lähetti lauantaina tiedotteen, jossa sanoi häpeävänsä Väyrysen populismia. Nyt hän huomauttaa, että tiedotteen kärki ei ollut Väyrysen henkilössä.
– Otin kantaa, kun Väyrynen sanoi voivansa olla keskustan ja perussuomalaisten yhteinen presidenttiehdokas.
– Haluan kysyä, onko keskustan ja perussuomalaisten arvomaailma niin yhtenevä, että puolueilla voi olla yhteinen presidenttiehdokas. Minusta ei voi olla. Vaikka puolueilla on paljon yhteisiäkin näkemyksiä, eroavaisuuksia on huomattava määrä, Kaunisto sanoo.
– Populistinen perussuomalaisten kosiskelu ei palvele keskustan uudistumista eikä uuden nousun hakua.
Kaunisto sanoo olevansa harmissaan ja pahoillaan, että tunteen puuskassa tekstiin jäi ”häpeän tunteminen”.
– Se olisi voinut jäädä sanomatta. Mutta sen sanomista en häpeä, että meidän on pohdittava, mikä on meidän tehtävämme tässä ajassa; mikä on keskustan rooli ja ideologia, mikä on keskustan ja perussuomalaisten suhde.
Kaunisto sanoo kesän aikana taas pitkästä aikaa käyneensä läpi Santeri Alkion ajatusmaailmaa ja henkilöhistoriaa sekä suomalaisten puolueiden muodostamista ja ideologista perustaa. Hänen mielestään keskustalaisuudesta viljellään outoja käsityksiä.
– Keskustalla on ollut eheyttäjän rooli. Puolue on tasapainottanut ääri-ilmiöitä. Se ei ole lähtenyt repimään.
Kauniston mielestä tämä on erityisen tärkeää nyt, kun edessä on presidentinvaali. Hän pitää sitä entistä enemmän arvojohtajuusvaalina.
– Meidän on tärkeää tarjota ideologisesti vahvaa ehdokasta, joka pystyy eheyttämään puolueen.
Kaunisto sanoo, että Väyrysen ideologinen vahvuus ei ole tullut esille, kun tämä on hakenut tukea vuoroin vasemmistosta, vuoroin oikeistopopulisteista.
PENTTI MANNINEN
Suomenmaa
Paavo Väyrysen blogi- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

