Suomenmaa Facebookissa RSS

Juhantalo perää Kääriäistä ehdokkaaksi

23.08. 08:00

– Jos omista ei löydy tarpeeksi ehdokkaita, silloin pitää laajentaa näkökulmaa, Kauko Juhantalo sanoo.

Entinen kansanedustaja Kauko Juhantalo (kesk.) kertoo pettyneensä, kun pitkäaikainen vaikuttaja, kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.) kieltäytyi pyrkimästä keskustan presidenttiehdokkaaksi.

–Nykyisessä ilmapiirissä hän olisi ollut todella rakentava henkilö, joka olisi koonnut keskustalaista väkeä. Toivon, että hän vielä harkitsi. Olisin iloinen Sepon ehdokkuudesta, Juhantalo sanoo.

Juhantalo viittaa siihen, että ennen vanhaan keskustan delegaatiot kokoontuivat Bottalle ja sinne kutsuttiin myös nöyriä ehdokkaita. Hänen mielestään Kääriäisen pitäisi vielä nöyrästi harkita.

Juhantalo sanoo, että keskustassa on koko joukko muitakin ehdokkaita, joiden pitäisi harkita ehdokkuutta. Myös puolueen ulkopuolelta pitäisi vielä etsiä puolueelle sopivia ehdokkaita.

Kynnys lähteä pyrkimään keskustan ehdokkaana presidentiksi on Juhantalon mielestä kuitenkin valitettavan korkea. Ensinnäkin media tulee rummuttamaan kahta pääehdokasta, Lipposta ja Niinistöä.

–Keskusta on kärsinyt rökäletappion eikä puolueella ole imuvoimaa, joka houkuttelisi asettumaan ehdolle. Yleinen ilmapiiri on leimannut meikäläisiä, Juhantalo sanoo.

Juhantalon mielestä Paavo Väyrynen on osaava ja ansioitunut.

–Hän osaa esittää asiat oikealla tavalla ja täsmällisesti. Urallaan hän on aina ollut korostetun ehdoton. Kunnioitan Paavoa, mutta ei hänestä kerta kaikkiaan ole rakentajaksi.

Juhantalon mielestä Väyrysen pitäisi pystyä katsomaan omaa toimintaansa myös ulkoapäin.

Juhantalo arvioi, että on vaikea löytää ”tähän hätään” keskustan ulkopuoleltakaan mitat täyttäviä ehdokkaita.

–Mistä niitä nyt yht`äkkiä esiin kaivat?

TIMO MIKKILÄ

Suomenmaa/Hki

Aiheesta lisää tiistain Suomenmaassa.

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI