Suomenmaa Facebookissa RSS

Juha Korkeaojan mukaan suomalaisten osallistuminen kriisinhallintaoperaatioon ei ole itsestäänselvyys

24.08. 04:00

Juha Korkeaoja haluaisi Afganistan-operaatioon suhtauduttavan kriittisemmin. Arkistokuva: Jari Laukkanen

– Afganistanin tilanne ei ole juurikaan kohentunut. Joiltakin osin tilanne on huonontunut aikaisemmasta, eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Korkeaoja sanoo.

Korkeaojan mukaan suomalaisten osallistumista Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon on pohdittava jatkuvasti tarkasti.

– Suomen osallistuminen kriisinhallintaoperaatioon ei ole jatkossa itsestäänselvyys. Olisi kriittisesti arvioitava, miten Suomi jatkossa toimii Afganistanissa, ja olisiko siviilikriisihallinnan osuutta kasvatettava. Kehitys ei näytä olevan kovin hyvä.

Korkeaoja tahtoisi mietittävän, saadaanko valitulla toimintatavalla aikaan tuloksia.

– Rauhantilaa ei voi syntyä, jos osapuolten välille ei saavuteta luottamusta. Haluamme hyvää afganistanilaisille. Sitä varten siellä ollaan, hän toteaa.

Korkeaojan mukaan Suomalaisten toimintaa pidetään pitkäjänteisenä ja luotettavana.

– Pidämme lupaukset. Olemme luvanneet kasvattaa rauhanturvaajajoukkoamme 50 hengellä, ja niin teemme.

Suomalaisia rauhanturvaajia on Afganistanissa nyt noin 145. Heidän lukumääränsä on päätetty kasvattaa vuodenvaihteeseen mennessä väliaikaisesti 195:een.

Samalla kun eduskunta päätti rauhanturvaajien lisäämisestä, se totesi, ettei kriisiä voida ratkaista sotilaallisin toimin. Suomen siviilikriisinhallintapanostusta päätettiin vahvistaa.

– Eduskunta edellytti rauhanturvaajien lisäämispäätöksessään, että kriisinhallinnan tavoitteita pitää arvioida säännöllisin väliajoin. Loogisesti tämä tarkoittaa sitä, että ellei myönteisiä tuloksia synny, on tehtävä tarvittavat johtopäätökset, Korkeaoja sanoo.

Korkeaojaa harmittaa, että Afganistanissa ei ole juuri luotettu kansainvälisiin joukkoihin.

– Ei ole löytynyt sellaista lähestymistapaa, joka olisi saanut paikalliset luottamaan rauhanturvaajiin. Huumekauppa on edelleen laajaa ja hallinto korruptoitunutta.

Operaation uusitun strategian mukaisesti tavoitteena on suojella afgaaneja ja siten voittaa heidän luottamuksensa.

Heli Hämäläinen

Lue lisää tiistain Suomenmaasta.

SÄÄ
TUOREIMMASSA SENTTERISSÄ