Suomenmaa Facebookissa RSS

Jos kreikkalaiset sanovat ei, maan pankit kaatuvat

03.11. 06:00

Kreikalla ja kreikkalaisilla näyttää olevan edessä ainoastaan huonoja vaihtoehtoja. Kuva:

Jos kreikkalaiset äänestävät kansanäänestyksessä pelastuspakettinsa kumoon, maan pankit kaatuvat Aalto-yliopiston vero-oikeuden professorin Heikki Niskakankaan mukaan välittömästi. Esimerkiksi Euroopan Keskuspankki voi tässä tilanteessa sanella vain ehtojaan.

–Jos äänestystulos on ei pelastuspaketille, Kreikka romahtaa, koska maalla ei ole rahaa maksaa velkoja, korkoja, palkkoja eikä eläkkeitä, Niskakangas pohtii.

Ja kun kreikkalaiset jo ennen kansanäänestystä nostavat säästönsä pankeista, ne jäävät velvoitteineen tyhjän päälle.

Niskakangas arvioi, että luultavasti Kreikan pankit romahtavat jo hieman aikaisemmin, sillä ei-kannan voittoa ennakoivat mielipidetiedustelut vauhdittavat kansalaisten talletustensa nostamista.

–Talletusten pako saattaa alkaa vaikkapa jo tänään. Voi myös kysyä, pystytäänkö pankkeja tekohengittämään äänestyspäivään asti. Tätä en pysty analysoimaan, Niskakangas sanoo.

Tietojen mukaan Kreikka toteuttaisi kansanäänestyksen joulukuun alussa. Niskakangas pitää tärkeänä, että kansanäänestys toteutettaisiin mahdollisimman pikaisesti.

–Epävarmuus tällaisissa asioissa on hyvin hankala asia markkinoille, hän sanoo.

Niskakangas arvioi, että Kreikan pääministeri George Papandreou ei kestänyt painetta ajatellessaan, mitä Kreikassa pitää tehdä, jotta maa saadaan kuiville.

–Hän ehkä arvioi, että joukot eivät pysy kasassa, ja hän ei saa koko pakettia millään läpi. Siksi turvautuminen kansanäänestykseen tuli ainoaksi vaihtoehdoksi.

TIMO MIKKILÄ

Suomenmaa/Helsinki

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI