Suomenmaa Facebookissa RSS

Jäätteenmäki kehuu Väyrystä

26.08. 04:00

– Erilaisuutta on kunnioitettava, jos keskusta haluaa palata suurten puolueiden joukkoon, Anneli Jäätteenmäki neuvoo. Kuva: Jari Laukkanen

Kaksiviikkoista ranskan kurssiaan Ranskassa lopetteleva europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) kiittelee Paavo Väyrystä, että tämä on asettunut ehdolle presidenttikilpaan.

– Kaikilla puolueilla on tällä hetkellä suunnilleen sama tilanne, käytännössä yksi ehdokas. Olkaamme kiitollisia Väyryselle, että hän on asettunut ehdolle. Ilman häntä keskusta voisi olla jopa ilman yhtään ehdokasta, Jäätteenmäki kirjoittaa Suomenmaan kolumnissaan.

Europarlamentaarikko sanoo tuskailevansa lähipäivät presidenttikysymyksen parissa, koska hänenkin nimeään pyöritellään keskustan ehdokasruletissa. Hän joutuu ottamaan ehdokkuuteen kantaa julkisesti. Kolumnissaan hän ei vielä sitä tee.

Jäätteenmäki toteaa tasavallan presidentin vallan kiinnostavan sekä kansalaisia että ehdokkaaksi pyrkiviä poliitikkoja.

– Realismi loistaa poissaolollaan, kun ehdokkaaksi pyrkivät maalaavat ensin synkkiä uhkakuvia maailman tilanteesta ja julistavat sitten itsensä, jos ei nyt maailman, niin ainakin Suomen pelastajiksi, hän lohkaisee.

Ilmaisun tuntomerkit sopivat ainakin Paavo Lipposen (sd.) tiedotustilaisuuteen.

Jäätteenmäen mukaan liian innokkaista vallankäyttäjistä on historiassa huonoja kokemuksia.

– Olisiko turvallisinta kallistua Mauno Koiviston kannalle? Hänhän aikoinaan totesi, että turvallisinta on, että vaikeita päätöksiä tekevät ne, jotka eivät nauti siitä, europarlamentaarikko kirjoittaa.

Jäätteenmäki huomauttaa, että ehdokkaan valinta on tärkeää kullekin puolueelle, mutta se on suuri ratkaisu myös ehdokkuutta harkitsevalle.

Keskustalla on ollut vaikeuksia saada useita ehdokkaita esivaaliin. Väyrynen on toistaiseksi ainoa.

– Väyrynen on ehdokas, jonka asiantuntemus on huippuluokkaa, Jäätteenmäki kehuu.

– Täytyykin hieman ihmetellä joidenkin paniikkia presidenttiasiassa. Median vedätykseen keskustalaisten ei pidä mennä. Pidetään asiat omissa käsissämme.

Jäätteenmäen mielestä Väyrysen kohtelu ei ole aina ollut asiallista.

– Ei keskustalaisten pidä käydä Väyrysen henkilön kimppuun, kyllä kilpailijat ja media sen puolen hoitavat.

– Asioista voi olla eri mieltä. Keskustellaan asioista ja tunnustetaan, että keskustassakin on eri tavalla ajattelevia ihmisiä.

– Jos keskusta haluaa palata suurten puolueiden joukkoon, erilaisuutta on kunnioitettava. Vai haluammeko kymmenen prosentin puolueeksi, jossa saa olla vain samaa mieltä, Jäätteenmäki linjaa.

PENTTI MANNINEN

Suomenmaa

Lue Anneli Jäätteenmäen koko kolumni tämän päivän Suomenmaasta.

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI