Jäähallissa 2,5 tunnin kehut
29.10. 18:40

Matti Vanhanen ehti kannustaa Helsingin Jäähallissa Vuokko ja Paavo Väyrystä. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustalaisilla on melkoisia odotuksia ensi vuodelle. Paavo Linnaan, kiekkokultaa kotikisoista ja Tero Pitkämäelle mestaruus Helsingin EM-kisoista.
Toivelistan esitti Eero Kuisma, kun puoluekokousväki kehui presidenttiehdokastaan totuttuun keskustalaiseen tyyliin.
Kielikuvajuhlat aloitti Mari Kiviniemi.
– Äänestäjien valittavina ovat nahkuri, kamreeri, populisti ja tohtori.
Timo Pappa Laaninen harrastaa laskeskelua. Väyrysten keikka-auto on käynyt jo 131 kunnassa. Kaikissa on tarkoitus pyörähtää ennen kuin kansa pääsee tammikuussa piirtämään numeroita äänestyslappuihin.
– Aikamoinen temppu jo eläkeiän saavuttaneelta mieheltä. Moni nuorempikaan ei samaan pääse.
Ja lisää laskutoimituksia a la Laaninen.
Helsingin Jäähallissa oli liki 1 600 ihmistä (virallisia edustajia 932). Kun kaikki keräävät joka päivä kolme uutta ääntä Väyryselle, mies on varmasti mukana presidentinvaalien toisella kierroksella.
– Paavon kulmat ovat pyöristyneet vuosien mittaan. Tahtopolitiikan sisältä on alkanut kuoriutua sittenkin leppoisa mies ja takaa nainen nimeltä Vuokko, Laaninen kuvasi.
Virkansa puolesta puhuneiden lisäksi 42 puoluekokousedustajaa kiipesi lavalle kannustamaan ehdokasta.
Samalla tuli pohjustettua kuntavaaleja, moitittua hallitusta ja hoidettua viimeiset vaalimasennukset pois päiväjärjestyksestä.
Antti Kaikkosella on faneja ja niitä muita, mutta tylsänä tyyppinä kansanedustajaa ei voi pitää.
Kun kokouksen puheenjohtajiksi valittiin Kaikkosen lisäksi Mauri Pekkarinen, Kaikkonen kehui keskustalaisten huumorintajua. Molemmista herroista kun on viime viikkoina ja päivinä kohistu asiasta ja toisesta.
– Näette lavalla kaksi pönttöä. En kuitenkaan tarkoita itseäni enkä Mauria, Kaikkonen esitteli puhujapöntöt.
Kaikkonen kannusti tarmokkaasti Väyrystä.
– Kovimpia keskustapoliitikkoja röykytetään eniten. Lunta on tullut tupaan, mutta olemme nousseet. Paavo edustaa raskasta valtiomiessarjaa. Nyt presidentinvaaleissa tärppää jos on tärpätäkseen.
Pekkarinen ehätti kertomaan, ettei ”näissä oloissa” uskalla lähteä yön yli kestävälle risteilylle muun porukan kanssa.
– Paavosta tulee aivan erinomainen presidentti. Nyt tarvitaan kaikilta aktiivista työtä ehdokkaan puolesta, Pekkarinen patisteli.
Rynnäskohustakin kuultiin häivähdys Väyrysen kehujaisissa.
– Täysin ryntäin kannatus Paavolle. Asian äärellä, ilman sirkustemppuja, tiivisti Tarja Pöyhönen.
Keskustanuorten Antti Kurvinen vertasi tähtiä ja tähtiä, muusikkoja ja poliitikkoja.
– Poliitikoissa kuten artisteissa on yhden levyn tai yksien vaalien ihmeitä. Sitten on todellisia tähtiä, jotka uusiutuvat koko ajan. Paavo on kuin Madonna, supertähti, paras vaihtoehto nuorille nykyisessä maailmantilanteessa.
Peräpohjolan piirijärjestön puheenjohtaja Eero Ylitalo kiitti tuesta.
– Olimme ensimmäisinä Väyrysen takana. Kiitos, että lähditte mukaan. Tarvitsemme presidentin, joka uskaltaa puolustaa äärialueita.
Keski-Suomen puheenjohtaja Leila Lindell muistutti, että Paavo on luonnossa paljon parempi ihminen kuin minkälaisen kuvan media hänestä välittää.
– Paavolla on kyky ennustaa ja nähdä. Hän osaa nauraa myös itselleen. Ja hän on ikuinen optimisti.
Suurimman piirijärjestön puheenjohtaja neuvoi jokaista kysymään, mitä voisi itse tehdä rakkaan puolueensa eteen.
– Olemme valmiit viemään Paavon presidentinlinnaan, Mirja Vehkaperä vakuutti.
Salolainen Andi Mwegerano kehui Väyrysen ylivoimaisesti kokeneimmaksi presidenttiehdokkaaksi. Mwegerano kaipasi kaikilta puolueen jäseniltä kampanja-apua, ja myös rahaa, omantunnon mukaan.
Hanna Kasari Etelä-Pohjanmaan keskustanuorista vakuutti, että maa tarvitsee keskustalaista arvojohtajuutta.
– Putsi Linnaan! Kasari kannusti Väyrystä vanhalla lempinimellä.
Ja eräänlainen sovinto kruunasi puoluekokouspuheet.
Paavo-pinssi rinnuksissa kulkenut keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto kertoi kaikelle kansalle, mitä hän nyt ajattelee Väyrysestä.
– Politiikassa on aika taistella, tahtoa ja sovitella. Paavo on ylivoimaisesti kokenein poliitikkomme. Toivon, että pysyisit uskollisena nuoruuden ihanteillesi!
PIRJO KONTIO
Suomenmaa
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

