Itsenäinen Väyrynen näkee kauas kuin Paasikivi ja Kekkonen
29.10. 17:08

Mari Kiviniemi, Timo Laaninen ja Timo Kaunisto valitsivat eturivissä Paavo Väyrystä presidenttiehdokkaaksi. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustassa sanotaan, että puolueen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on veistetty samanlaisesta puusta kuin edesmenneet itsenäiset presidentit J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen. Väyrysen kehutaan ajavan vahvasti koko Suomen asiaa, toisin kuin nykyinen Jyrki Kataisen (kok.) ja Jutta Urpilaisen (sd.) hallitus.
– Eihän Paavo niitä helpoimpia yhteistyökumppaneita ole, kuten ei ollut Paasikivi eikä Kekkonen, puoluejohtaja Mari Kiviniemi luonnehti ylimääräisessä puoluekokouksessa Helsingin Jäähallissa.
– Mutta totta puhuen Paavo on usein nähnyt tulevaisuuteen paremmin kuin kukaan muu meistä. Tätäkin taitoa presidentti tarvitsee.
Puoluekokous keskittyy vain Väyrysen valintaan. Valinnan jälkeen Väyrynen pitää linjapuheensa. Illalla keskustaväki lähtee presidenttiristeilylle Tallinnaan potkaisemaan lisää vauhtia vaalikampanjaan.
Kokoukseen osallistuu 1596 henkeä, joista virallisia kokousedustajia on 932.
Kiviniemi yhdisti puheessaan valtiotieteen tohtori Väyrysen taidot ja kokemuksen siihen keskustalaiseen aatteeseen, jota keskustajohtajan mielestä koko Suomi tarvitsee sinipunahallituksen sanelussa ja keskittävässä paineessa.
Puoluejohtaja painotti väelleen yhteen hiileen puhaltamisen tärkeyttä. Hän korosti, että sinipunatuulet yrittävät saada keskustan pysyvään alamäkeen.
– Me rakastamme tätä kansanliikettä, joka puolustaa koko Suomea, huolehtii heikoimmista, arvostaa yrittäjyyttä ja suomalaista ruokaa, kantaa vastuunsa kotimaassa ja maailmalla, vaatii päätöksiltä sosiaalista ja alueellista oikeudenmukaisuutta, tukee perheitä, ymmärtää sivistyksen ja koulutuksen arvon, vastustaa pakkokeskittämistä sekä puolustaa oikeutta asua, opiskella, tehdä työtä ja yrittää joka puolella maatamme, Kiviniemi kuvasi.
Määritellessään keskustan suhdetta Euroopan unioniin Kiviniemi haki tukea Kekkosesta. Tämä korosti lausunnoissaan kansainvälisen yhteistyön välttämättömyyttä rauhan varmistamisessa.
– Nyt kun Eurooppa on historiallisen vaikeassa tilanteessa, meidän on syytä muistaa Kekkosen perintöä. Yhteinen Eurooppa on meille rauhan ja vakauden projekti ja siksi ratkaisuja on etsittävä yhdessä.
Kiviniemen mukaan Suomen paikka on Euroopan unionissa.
– Mutta jäsenenä meidän on oltava rakentava, aloitteellinen ja suomalaisten puolta pitävä. Myös tällä viikolla EU:ssa tehtyjä päätöksiä on arvioitava tästä näkökulmasta, hän totesi.
Keskustan mielestä presidentinvaalit ovat paljolti henkilövaalit, mutta samalla taistellaan Suomen suunnasta, siitä, millaisella politiikalla maata johdetaan.
– Sosiaalisesti ja alueellisesti ehyt Suomi on linjavalinta. Se on se suunta, johon me haluamme tätä maata viedä, Kiviniemi sanoi.
Tulevien kuukausien aikana Suomessa käydään Kiviniemen mukaan perinpohjainen tulevaisuuskeskustelu maan suunnasta. Hän arvioi, että presidenttiehdokkaiden aatteelliset ja poliittiset erot ovat poikkeuksellisen isot.
Kiviniemen mukaan Väyrysellä on ainoa ehdokkaana uskottavuutta olla aidosti koko Suomen presidentti. Samalla hänellä on uskottavuutta ja näyttöä suomalaisten yritysten viennin edistämisestä ja työstä kestävän kehityksen ja maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa.
– Presidentinvaalissa on kyse johtajuudesta. Paavo Väyrysestä suomalaiset saavat oikean ja itsenäisen presidentin, keskustajohtaja sanoi.
PENTTI MANNINEN
Suomenmaa
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

