IS tutki: Väyrynen kakkonen, Haavisto puhaltaa niskaan
14.01. 13:17

Paavo Väyrynen ja Pekka Haavisto ottelevat kakkospaikasta, kun Timo Soinin kannatus on pudonnut. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan Paavo Väyrynen on vahvimmin kiinni presidentinvaalien toisen kierroksen paikassa, ilmenee Ilta-Sanomien tuoreesta kyselystä. Kisa kakkossijasta on kuitenkin edelleen erittäin tiukka.
Ehdokkaan nimenneistä vastaajista Väyrystä äänestäisi nyt 13 prosenttia. Vihreiden Pekka Haavisto on kuitenkin 12 prosentin kannatuksella aivan tuntumassa ja virhemarginaalin sisällä.
Kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus on nyt 49 prosenttia, eli vaaleissa mentäisiin tällä tuloksella niukasti toiselle kierrokselle. Laskua Niinistölle mitattiin joulukuusta kaksi prosenttiyksikköä.
Väyrysen kannatus on noussut kaksi ja Haaviston kolme prosenttiyksikköä.
Perussuomalaisten Timo Soini saa kyselyssä yhdeksän prosentin kannatuksen, mutta suunta on laskeva. Vielä joulun alla Soini oli Väyrysen kanssa tasoissa 11 prosentilla.
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on noussut SDP:n Paavo Lipposen ohi. Kolme prosenttiyksikköä kirinyt Arhinmäki saa nyt seitsemän prosentin ja Lipponen viiden prosentin kannatuksen. Lipposen kannatus on pudonnut joulukuusta peräti neljä prosenttiyksikköä.
Kristillisdemokraattien Sari Essayahin kannatus on kolme ja RKP:n Eva Biaudet’n kannatus kaksi prosenttia.
Jos mukaan lasketaan myös ne, jotka eivät osanneet tai halunneet nimetä ehdokastaan, Niinistön kannatus jää 40 prosenttiin. Väyrysen kannatus on 11, Haaviston 10, Soinin 7 ja Arhinmäen 6 prosenttia.
Lipposen kannatus on tällöin 4 ja Essayahin ja Biaudet’n kannatus 2 prosenttia. Kantaansa kertomattomia oli kyselyssä 16 prosenttia ja äänestämättä jättäviä 2 prosenttia vastaajista.
Lappeenrantalaisyritys MC-Infon suorittamaan kyselyyn haastateltiin tuhat henkilöä 9.–11. tammikuuta. Virhemarginaali on enimmillään 3,4 prosenttiyksikköä.
Väyrynen jatkaa kampanjointiaan uudenvuodenpäivänä alkaneilla maakunnallisilla vaalijuhlilla. Kemissä, Oulussa, Kokkolassa, Joensuussa, Seinäjoella, Savonlinnassa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Rovaniemellä, Kajaanissa, Iisalmessa ja Kuopiossa järjestetyissä tilaisuuksissa on ollut noin 8 000 vierasta.
Juhlat jatkuvat tänään lauantaina Kouvolassa ja Lappeenrannassa sekä huomenna sunnuntaina Porissa, Tampereella ja Hämeenlinnassa.
Väyrysen vaalikampanja näyttää sunnuntaina 15.1.2012 Tampereella, Yliopiston juhlasalissa (Kalevantie 4) klo 15 alkavan Pirkanmaan suuren vaalijuhlan suorana lähetyksenä netissä. Lähetys on katsottavissa Väyrysen nettisivuilta.
STT, SUOMENMAA
IS:n uutinen- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

