Suomenmaa Facebookissa RSS

HS mittasi: Väyrynen nousee

15.11. 09:45

Helsingin Sanomat tulkitsee presidenttigallupia, että ihmiset alkavat löytää oman ehdokkaansa. Kuva: Jari Laukkanen

Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on ponkaissut näyttävään nousuun Helsingin Sanomien uudessa presidenttigallupissa.

Väyrysen kannatus on kohonnut lokakuusta neljä prosenttiyksikköä. Kannatusprosentti on nyt kymmenen.

Noususta huolimatta keskustan ehdokkaan kannatusluku yltää vasta kolmanteen sijaan. Niukin naukin edellä sinnittelee perussuomalaisten Timo Soini 11 prosentin kannatuksella. Soinin lukema on noussut lokakuusta kolme prosenttiyksikköä.

Presidenttigallupin ylivoimainen ykkönen on kokoomuksen Sauli Niinistö. Hänen kannatuksensa on kuitenkin pudonnut. Prosenttilukema on nyt 44, lokakuussa se oli vielä 50.

Niinistö aloitti tiistaina näyttävän mainonnan. Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien suurilla ilmoituksilla ehdokas peräänkuuluttaa ideoita, sisua ja suomalaisia tekoja. ”Tekoja pitää tehdä presidentinkin. Siksipä siihen tehtävään sopii henkilö, joka jo jonkin aikaa on ollut Suomella töissä”, mainos julistaa.

Myös Niinistön kampanjaan kuuluvat Café Niinistöt availevat oviaan tänään.

Helsingin Sanomien presidenttigallupissa demarien Paavo Lipposen kannatus on jämähtänyt seitsemään prosenttiin. Lukema on sama kuin lokakuussa.

Vihreiden Pekka Haaviston kannatus on pysytellyt kuudessa prosentissa. Paavo Arhinmäen (vas.) kannatus on kolme prosenttia, samoin RKP:n Eva Biaudetin. Kristillisdemokraattien Sari Essayah saa yhden prosentin tuen.

HS-gallupin mukaan Väyrysen kannatuksessa näkyy keskustalaisten paluu Niinistön riveistä puolueen oman ehdokkaan tueksi. Keskustan kannattajista 56 prosenttia äänestäisi nyt Väyrystä, kolmannes Niinistöä.

Mittauksen mukaan Niinistö voittaisi toisella kierroksella Väyrysen, Soinin ja Lipposen ylivoimaisesti suhdeluvulla 8 - 2.

TNS Gallup teki presidenttimittauksen puhelinhaastatteluna 1. - 12. marraskuuta. Tutkimustulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään 22. tammikuuta ja toinen 5. helmikuuta.

PENTTI MANNINEN

Suomenmaa

HS:n uutinen

Jussi Lähde vilautti Lipposen vaihtamista

SÄÄ
NÄKÖISLEHTI