Hallitus tekee valikoivaa perusturvapolitiikkaa
12.11. 08:00

Anu Vehviläinen moittii hallitusta valikoivasta perusturvapolitiikasta kun se antaa kaikkein suurimmat korotukset ansiosidonnaisen työttömyysturvan saajille. Kuva: Jari Laukkanen
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Anu Vehviläinen (kesk.) kritisoi hallituksen tapaa tehdä valikoivaa perusturvapolitiikkaa antaen kaikkein suurimmat korotukset ansiosidonnaisen työttömyysturvan saajille.
– Hallitus on leuhkinut koko syksyn eduskunnassa tehneensä historiallisen perusturvan parannuksen. Tämä ei pidä paikkansa. Nyt hallitus irrottaa ensi vuoden budjettiesityksessään työttömän perusturvan omille teilleen suhteessa pienimpiin sairaus- ja vanhempainrahoihin, Vehviläinen ihmettelee.
Vehviläisen mielestä hallitus teki arvovalinnan palauttamalla vanhan ajattelun työttömyysturvan ensisijaisuudesta suhteessa muuhun perusturvaan.
Hallituksen valitsema linja merkitsee Vehviläisen mukaan sitä, että ensi vuoden alusta alimmat vanhempain- ja sairauspäivärahat ovat 100 euroa pienemmät kuin työmarkkinatuki.
– On kestämätöntä, että yhteiskunnan kaikkein pienituloisimpien äitien, isien ja sairaiden perusturva on heikompi kuin työttöminä olevien, hän sanoo.
Eduskunnassa ja julkisuudessa ei ole Vehviläisen mielestä kiinnitetty riittävästi huomiota siihen, keiden toimeetulo hallituksen toimesta erityisesti paranee.
– Hallituksen perusturvaparannuksen zuumi onkin yksiselitteisesti työttömyysturvan parantamisessa ja siinä, että suurimman yli 200 euron korotuksen saavat ne työttömät, joiden ansiot ovat olleet ennen työttömyysjakson alkua noin 3500 euroa, Vehviläinen sanoo.
Hän muistuttaa, että kaikkein heikoimmassa asemassa ovat ne työttömät, jotka eivät saa minkäänlaista perusturvaa puolison tai vanhempien tulojen vuoksi.
– Hallituksella olisi ollut mahdollisuus korjata tilanne poistamalla työmarkkinatuen tarveharkintaisuus, mutta tähän ei poliittista tahtoa löytynyt, Vehviläinen sanoo.
TIMO MIKKILÄ
Suomenmaa/Hki
- 16.05. 18:20 Kerola: Yhteiskuntatakuu koskee myös vammaisia nuoria
- 16.05. 17:41 Savola: Varusmiesten päivärahat eduskunnan päätettäviksi
- 16.05. 17:02 ”Yhä useampi metsäkone sammutetaan”
- 16.05. 15:57 Keskustan jäsenäänestyksessä 1465 ennakkoääntä
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan
- 16.05. 15:47 Keskusta Turkuun 2014
- 16.05. 12:35 Vetoomus: Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun
- 16.05. 06:00 Kansanliike veti Mikko Jämsän keskustaan
- 15.05. 16:38 Kreikka uusiin vaaleihin
- 15.05. 15:41 Tiilikainen: Kumpi antaa periksi, kokoomus vai Sdp?
- 27.04. 12:15 Luopuva Pekkarinen hermostui Kiviniemeen ja Laaniseen
- 08.05. 15:53 Suomen alkoholivero on kummajainen
- 24.04. 17:18 Laaninen: Erikoinen tilanne
- 28.04. 20:32 Keskustan kampanjakoneet käyvät jo kuumina
- 28.04. 20:12 Puoluevaltuusto kuuli pikkusalaisuuksia
- 18.04. 10:08 Keskusta niukasti kakkosena
- 18.04. 12:21 Sirkka-Liisa Anttila vetoaa Elsi Kataiseen
- 27.04. 13:00 Puumala harmittelee Pekkarisen luopumista
- 18.04. 11:25 Kanerva valittaa hoviin, eduskuntapaikka vaakalaudalla
- 16.05. 15:47 Lestadiolaisjohto haluaa tavata arkkipiispan

