Entinen kuntaministeri ihmettelee kuntakeskustelua
01.09. 10:04

Hannes Manninen toimi kuntaministerinä vuosina 2003–2007. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan kansanedustaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen (kesk.) ihmettelee kuntien määrästä viime viikkoina käytyä keskustelua. Kokoomuksen ja SDP:n puheenjohtajat ja muut vaikuttajat ovat vaatineet kuntarakenteen muuttamista siten, että Suomeen jäisi noin 100 kuntaa.
– Tällaisten lukujen heittely ilman mitään perusteluita johtaa keskustelun täysin hakoteille. Keskusta lähestyy myös kuntaliitoskysymystä ihmisyysaatteensa pohjalta. Meidän näkemyksemme mukaan kansalaisilla on oltava oikeus vaikuttaa myös itse omaan elin- ja asuinympäristöönsä. Me emme hyväksy sellaista yhteiskuntaa, joka ylhäältä päin määrää mikä on ihmiselle parasta, sanoo aikaisempi kuntaministeri.
Paras-hankkeen alullepanijana tunnettu Manninen katsoo, että huomiota tulee kiinnittää entistä enemmän palvelujen organisointiin, ja muistuttaa samalla että optimaalinen väestöpohja vaihtelee eri palvelujen osalta.
Manninen viittaa tässä muun muassa Tilastokeskuksen tutkimuksiin, joiden mukaan esimerkiksi vuonna 2008 ne kunnat, joiden asukasmäärä oli 10 000–20 000, pystyivät järjestämään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut asukasta kohti edullisemmin kuin esimerkiksi 40 000-100 000 asukkaan kunnat, vaikka pienemmässä kuntaryhmässä lasten ja vanhusten suhteellisesti suurempi määrä aiheuttaa kyseisille palveluille suuremman kysynnän.
– Suomen sata suurinta kuntaa muodostivat vuonna 2009 likipitäen 80 prosenttia kaikkien kuntien menoista, ja sata pienintä noin 3,5 prosenttia. Kyllä minä kiinnittäisin huomiota suurimpiin kuntiin ja niiden palvelurakenteisiin. Esimerkiksi suurien kaupunkien päivähoitokustannukset alle kouluikäisten määrään suhteutettuna ovat lähes 50 prosenttia suuremmat kuin alle 6000 asukkaan kunnissa. Ei näin suuria poikkeamia selitetä ainoastaan urbaaneilla ongelmilla tai kotihoidossa olevien lasten määrissä olevilla eroilla. Kyllä siellä on varmasti myös rönsyjä palvelutuotannossa.
Manninen sanoo, ettei hän suinkaan tyrmää kuntaliitoksia, vaan päinvastoin kannattaa järkeviä kuntaliitoksia Paras-lain linjausten mukaisesti.
– Kuntaliitos kannattaa tehdä, jos se on taloudellisesti ja asukkaiden kannalta tarkoituksenmukaista. Sen vuoksihan meillä on niin kannustava yhdistymisavustusjärjestelmäkin. Mutta kyllä se on kuntien itse nähtävä milloin liitos on kannattava. Ei niitä asioita SDP:n tai kokoomuksen puoluetoimistolta käsin voida tietää.
- 05.02. 08:00 Sosiaalinen media toi uusia vaalityöntekijöitä
- 04.02. 14:52 Urpilaisen kuntakosinta ei riitä Kiviniemelle
- 04.02. 06:00 Heinäpellon tappipojasta presidenttiehdokkaaksi
- 03.02. 15:00 Väyrynen ryhtyy töihin keskittämistä vastaan
- 03.02. 13:09 Poliisijohtaja: Tilanne haastava, ei kriittinen
- 03.02. 09:57 Jäätteenmäki Niinistön takana
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
- 02.02. 17:07 Kiviniemi lupasi välikysymyksen
- 02.02. 15:52 Perttula patistelee jatkamaan Väyrysen herätystyötä
- 02.02. 12:59 Keskusta rajuna: Hallitus ei kuuntele kuntia tosissaan
- 30.01. 15:00 ”Mummot ovat itkeneet ja rukoilleet”
- 26.01. 11:26 Keskusta kiitti matkalahjalla
- 27.01. 15:34 Saarikko tukee Haavistoa
- 23.01. 10:16 Katainen kosii keskustaa
- 18.01. 10:46 Radio Nova leimasi UKK:n biseksuaaliksi
- 27.01. 13:44 Ministerit ulos kabineteista, keskusta vaatii
- 24.01. 13:14 Manner harkitsee Kiviniemen haastamista
- 26.01. 14:19 YLE: Pekkarista kiinnostaa
- 12.01. 17:09 Kiviniemi: Urpilainen haukkui oman budjettinsa
- 03.02. 08:35 Pekka ja Sauli ovat median juoksupoikia
