Opiskelijoita ja muitakin koulutuksen tasa-arvosta huolestuneita kansalaisia hätkähdytti, kun viime viikolla tuli julkisuuteen tieto, jonka mukaan opetusministeriön työryhmä pohtisi kaikille korkeakouluopiskelijoille pakollista ”opintomaksua” (Helsingin Sanomat 4.3.). Opintomaksu voisi työryhmän mielestä olla yksi keino, jolla nopeutettaisiin opintoja.
Maksu olisi tuhat euroa lukuvuotta kohti. Sitä kuitenkin pehmennettäisiin, sillä työryhmässä esillä olleen linjauksen mukaan valtion takaaman opintolainan ylärajaa nostettaisiin saman verran.
Kyse on suuresta rahasta, sillä työryhmän arvion mukaan maksu tuottaisi nykyisillä opiskelijamäärillä 250 miljoonaa euroa lisää yliopistojen ja korkeakoulujen rahoitukseen. Valtiolle tämä malli talousvaikeuksissa painivien oppilaitosten rahoittamiseksi olisi kivuton, sillä rahoittajina olisivat opiskelijat ja pankit.
Muutamaa päivää aikaisemmin pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti tosin eduskunnan kyselytunnilla, ettei suomalaisille korkeakouluopiskelijoille ole tulossa lukukausimaksuja eikä siihen suuntaan ole otettu edes askelia. Myös opetusministeri Henna Virkkunen kiisti kohta HS:n uutisen jälkeen tiedot korkeakouluihin tulevasta opintomaksusta.
Ministereiden vakuuttelut olivat paikallaan ja rauhoittivat tilannetta. Maksuidea onkin ollut mukana vain työryhmän vaihtoehdoissa. Opiskelijajärjestöt ovat silti nousseet takajaloilleen – ja aiheesta. Jos kukaan poliitikko ja mikään puolue ei maksuja halua, miksi kummassa asiaa selvitetään? On helppo ymmärtää, että epäilykset kalvavat, sillä eiväthän työryhmät ilman toimeksiantoja toimi.
Opetusministeri Virkkunen on selventänyt näkemystään lehtihaastattelussa ja sanonut, että ”hallitus ei aio tehdä suomalaisten korkeakouluopiskelusta maksullista” (Keskisuomalainen 5.3.). Maksullisuudesta ei ole mainintaa hallitusohjelmassakaan.
Ei sellaista ”uudistusta” seuraavaan hallitusohjelmaankaan tarvita. Suomalaisen koulutusjärjestelmän ja koko yhteiskunnan kulmakiviä on ollut, että varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta jokaisella on ollut mahdollisuus opiskella maksuttomasti niin pitkälle kuin kykyjä ja haluja riittää. Tämä periaate on tuonut runsaat henkiset resurssit yhteiseen käyttöön ja nostanut Suomen kansakuntien eturiviin.
Kokonaan toinen asia on kaukomaista tulevien opiskelijoiden opintojen maksuttomuus. Ei ole järkeä siinä, että vauraistakin maista voi tulla Suomeen, opiskella täällä ilmaiseksi – ja lähteä sitten muualle hyödyntämään Suomesta saatua oppia. Koulutuksesta olisi sen sijaan tehtävä vientituote. Sitä on voitava myydä ja ostaa.
Tässä hallitus onkin oikealla linjalla, kun Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevia opiskelijoita koskeva lukukausimaksukokeilu on käynnistymässä yhdeksässä yliopistossa ja kymmenessä ammattikorkeakoulussa. Tässäkin huomioidaan sosiaalisia taustoja. Lukukausimaksujen perimisen edellytyksenä on, että korkeakoululla on apurahajärjestelmä, jolla voidaan tukea maksullisiin koulutusohjelmiin osallistuvien opiskelua.
