Tutkija: Tasapäistävä politiikka estää aluekehityksen
Maaseudun näivettyminen ja muuttoliike kaupunkeihin näyttäisivät olevan enemmän poliittinen valinta kuin luonnonlaki tai muoti-ilmiö.
Näin kertovat paikkaperusteisen aluekehityksen tutkijat. Tutkijat ovat löytäneet alueiden epätasa-arvoisen kehityksen taustalta yhdenvertaisuusperiaatteen, tukien keskittymisen ja heikot tietoliikenneyhteydet.
Yhdenvertaisuusperiaatteesta kumpuava tasapäistävä politiikka suorastaan estää paikkaperusteisen aluekehityksen, moittii projektitutkija Niina Rantamäki Jyväskylän yliopistosta.
Ajattelutapa näkyy aluepolitiikassa siten, että julkinen sektori jättää toteuttamatta palveluja, vaikka niille olisi paikallisesti runsaasti kysyntää.
– Jos jotain palvelua tai toimintatapaa ei voi tarjota kaikille, sitä ei tarjota kenellekään, Rantamäki tiivisti yleisölle työ- ja elinkeinoministeriön seminaarissa.
Rantamäki kohtasi ilmiön tutkittuaan neljän maaseutumaisen kunnan hyvinvointijärjestelmiä eri puolilta Suomea.
Tutkituissa kunnissa toteutettiin kuitenkin onnistuneesti paikkaperusteista aluekehitystä: asukkaat korvasivat kunnan lopettamat palvelut perustamalla yhdistyksiä ja osuuskuntia palveluntuottajiksi.
Kasvua hidastavina tekijöinä voidaan pitää puutteellisia tietoliikenneyhteyksiä ja tukien epätasaista jakautumista, kertoo tutkija Olli Lehtonen Itä-Suomen yliopistosta.
Lehtosen mukaan laajakaistayhteyksien vaikutus aluekehitykseen on aivan ilmeinen.
– On todettu, että mitä parempi on kiinteiden laajakaistayhteyksien saatavuus, sitä alhaisempi on kunnan työttömyysaste. Vaikutus on aivan selkeä myös asukasluvun sekä työ- ja koulutuspaikkojen kehitykseen.
Nopeilla laajakaistayhteyksillä maaseutu kytkettäisiin kiinni kasvavaan talousalueeseen, Lehtonen näkee.
Lehtosen mukaan yritys- ja hanketuilla on taipumus jakautua alueellisesti sokeasti riippumatta siitä, onko alueella tuen tarvetta.
– Tutkimuksessä kävi ilmi, että suurin osa parhaiten menestyvistä alueista sai yritys- ja hanketukea ja isompia tukia kerralla. Tuen saamista selittivät alueen korkeat mediaanitulot, koko asukasluvulla ja työpaikoilla mitattuna sekä korkea pendelöivien osuus.
Selkeä johtopäätös Lehtosen mukaan on, että huonoimpien kehitysedellytysten alueet jäävät aluekehittämisen marginaaliin. Tämä on itseään ruokkiva kehä: heikkojen kehitysedellytysten alueilla sekä taloudellinen että aluekehittämisen aktiivisuus vähenee.
– Ely-keskusten kriteereissä harvaan asuttua maaseutua kohdellaan samankaltaisesti riippumatta minkälaiset alueen kehitysedellytykset ovat. Voidaan kysyä, voisiko tuen tarvetta liittää yhdeksi kriteeriksi tuen myöntämiselle, Lehtonen toteaa.