"Ois oma piha, et vois rakentaa puutarhan"
Valokuvataiteen museossa Helsingissä on parhaillaan esillä kiinnostava näyttely.
Se kertoo kymmenestä eteläsuomalaisesta nuoresta miehestä, heidän elämästään ja toiveistaan.
Nämä nuoret miehet ovat niitä, joita yleensä kuvataan sanalla ”syrjäytyneet”. He ovat jotenkin jumissa. Ei ole tekemistä, ei rutiineja, on sekavaa.
Silti tällainenkin haave nuoressa miehessä saattaa elää:
”Ai mikä se perussetti ois? Oma talo jossai, oisko Sipoossa, suht koht lähellä. Ois oma piha, et vois rakentaa oman puutarhan. Laittais omenapuita. Pensasaidan. Elelis siel rauhassa. Mut ei yksin, ois joku muukin.”
Suomalainen unelma, suomalainen perussetti siis.
Nykypäivän asumiskeskustelumme kulkee tosin aivan toisenlaisia latuja. Meille suorastaan tyrkytetään mallia, jonka mukaan vain tiivis asuminen suurissa keskuksissa on järkevää tulevaisuutta.
Tätä toitottavat kasvukeskusideologit. He saavat tukea niiltä markkinatoimijoilta, joiden etu keskittäminen on.
Näiden ääni on toisinaan niin voimakas, että joskus voi tuntua siltä, että muualla olevien asuntokiinteistöjen arvo on kohta nolla.
Ja sitten tulee nuori mies, joka tahtoisikin rakentaa oman puutarhan, istuttaa omenapuita ja pensasaidan ja elellä omassa rauhassaan.
Tämä nuori ei ole haaveissaan yksin. Monien tutkimusten mukaan suuri osa suomalaisista haluaisi yhä asua pientalossa, puuhailla omalla pihallaan, istutella omenapuita – ja elellä siellä rauhassa.
Tätäkin halua pitäisi arvostaa, eikä vain huolehtia siitä, kuinka ihminen saadaan mahdollisimman nopeasti aamuisin sorvin ääreen ja illalla yöpymispaikkaansa takaisin.
Koti ja asuminen ovat kaikille ykkösluokan asioita. Niitä ei voi kehitellä pelkästään markkinatalouden mittareilla.
Nyt sellaista virhettä yritetään tehdä. Mutta entäpä, jos suomalaiset eivät ennen pitkää haluakaan asua kalliisti ja ahtaasti? Entäpä, jos he haluavatkin taas puuhailla omalla pihallaan? Entäpä, jos muoti muuttuu?
Tai entäpä, jos hajautetumpi yhdyskuntarakenne olisi sittenkin parempi ase ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa?
Olisiko hajautetumpi yhdyskuntarakenne sittenkin parempi ase ilmastonmuutosta vastaan?
Nuoren miehen ”perussetistä” puuttuu tosin yksi välttämätön osa: työ.
Ei pidä alistua siihen, että työtä olisi vain suurissa keskuksissa. Työtä voidaan tehdä missä vain, ja uutta työtä voidaan luoda minne vain.
Takavuosien aluepoliitikkojen vaatimus oli, että työn ja työpaikkojen olisi liikuttava, ei ihmisten. Silloin ei tarvittaisi pakkolähtöjä toimeentulon perään.
Ajatus kannattaisi kaivaa naftaliinista. Ei se ainakaan yhtään sen hullumpi ole kuin kehotus myydä kaikki ja muuttaa kasvukeskuksiin.
Mihin ne omenapuutkaan siellä istuttaa?