Loppuisikohan neuvostomalli kesämökillä asumisessa
Keskustalainen kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen kertoi viikonvaihteessa hyvän viestin. Kesämökille voi muuttaa vakituisesti asumaan, kun hallituksen aikeet toteutuvat.
Mainio juttu – ja onpa jo aikakin.
Kesämökille muuttamisessa on kyse oikeastaan siitä, saako suomalainen valita vapaasti asuinpaikkansa – vai eletäänkö kuin Neuvostoliitossa ennen muinoin.
Kesämökille ei saa vaihtaa vakituista asuinpaikkaansa, jos lakia luetaan ankarimman jälkeen. Ei saa, jos vapaa-ajan asunnon käyttötarkoitusta ei ole muutettu poikkeamisluvan turvin, tulkitsevat monen kunnan tiukkapipoiset byrokraatit.
Onneksi monen kunnan kunnanisät näkevät toisinkin. Tervetuloa, he toivottavat ja katsovat säädöksiä sormiensa välistä.
Ministeri Vehviläinen näyttää olevan samaa mieltä kuin mökki-intoiset suomalaiset:
”Ihmisten on voitava valita asuinpaikkansa nykyistä vapaammin”, Vehviläinen sanoi Juuan mökkiläispäivillä.
Vaikka kesämökkiosoitteeseen ei tiukan laintulkinnan mukaan saa noin vain muuttaa kirjojaan, siellä voi kuitenkin asustaa vaikka vuoden ympäri. Siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista.
Niinpä tuntuisi järkevältä, että kun kesäasunnolla saa asua vaikka aina epävirallisesti, siellä olisi saatava asua aina myös virallisesti.
Pari vuotta sitten Kuntaliitto arvioi, että näin tekeekin jopa 24 000 suomalaista, epävirallisesti siis.
Heillä täyttyy kuitenkin olla toinen asunto tai ainakin toinen osoite. Sellainen pakko on tuhlausta ja suoranaista kiusantekoa.
Rajoitushenkiset ryhtyvät hakemaan perusteluja kunnille muka aiheutuvista kustannuksista kuten koulukyydeistä, jätehuollosta ja muusta sellaisesta. Kaikki ovat tekosyitä. Kesämökille muutto on harvemmin lapsiperheen ratkaisu, ja muuttaja tietää etukäteen, minkälaisiin oloihin hän asettuu.
Edellä sanottu koskee laajemminkin maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvia. Eivät he ole yleensä vaatimassa asvalttia tai katuvaloja, vaikka veronsa maksavat siinä kuin taajamien asukkaatkin.
Myös kesämökin rakentamistavasta voidaan löytää esteitä. Erityspaksuudet ovat riittämättömät eikä muutenkaan ole noudatettu asuinrakennuksen rakentamismääräyksiä.
Tähänkin keskusteluun tarvitaan kohtuullisuutta. Suomessa on valtava määrä asuinrakennuksia, jotka eivät täytä nykynormeja. Silti ne eivät ole asumiskiellossa.
Pohjimmiltaan kyse onkin tarpeettomasta viranomaisvallasta, joka kohdistuu maaseudun elinvoimaan. Valitettavasti lainsäätäjä on ymmärtämättömyyttään sellaisen vallan antanut. Mutta nyt lakia ollaan siis uudistamassa.
Tähän on syytä senkin takia, että yhä useammat kansalaiset asuvat monipaikkaisesti. Digitalisaatiokin muuttaa myös asumista. Työtä voi tehdä ja palveluja käyttää maallakin. Myös perheolot tai työ voivat vaatia kahta tai jopa useampaa asuntoa.
Sitä paitsi tuntuu ristiriitaiselta, että asiansa hoitavia kansalaisia jahdataan suorastaan perustuslain vastaisesti samaan aikaan, kun maassa on 8 000 asunnotonta, joita muistetaan enintään asunnottomien päivänä.