Selonteko sopii Suomen tapoihin
Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko kertoo, että Suomessa tiedetään hyvin maailman muutos, mutta ei dramatisoida sitä eikä ylireagoida siihen. Sekin muistetaan, että rauhantekijöitä tarvitaan aina.
Selonteossa ei myöskään ole varsinaista sellaista uutta, mitä jokainen ajatteleva kansalainen ei olisi ymmärtänyt itsekin maailman menoa seuratessaan.
Jopa sotilaallisen jännityksen kasvu on ollut silmin nähtävää. Sen juuret ovat Venäjän toimissa Krimillä ja Ukrainassa.
Lisäksi Euroopan turvallisuutta panevat koetukselle uudet uhat kuten terrorismi, radikalisoituminen ja hallitsematon muuttoliike. Tietoturvahyökkäysten mahdollisuus lisää varautumisen vaikeutta.
Nämä kaikki vaikuttavat myös Suomeen.
Selonteon johtopäätökset ovat kuitenkin Suomen linjaan sopivia ja luontevia Suomen tavalle toimia. Ne korostavat ”syvenevää yhteistyötä” ja ”aktiivista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa”. Tosin selontekoa voi painottaa monella tavalla.
Suomen omaa maanpuolustusta selonteko arvioi uusin sanankääntein: ”Aseellisen hyökkäyksen torjumiseksi Suomi ylläpitää turvallisuusympäristöön suhteutettua kansallista puolustuskykyä ja jatkaa puolustusyhteistyötä. Suomi ylläpitää myös uskottavaa kansallista rajaturvallisuusjärjestelmää..”
Selonteko on mitä ilmeisimmin sopusoinnussa kansalaisten suuren enemmistön käsitysten kanssa.
Tärkein yksittäinen turvallisuuskysymys – Suomen suhde Nato-jäsenyyteen – ei muutu.
Suomi toteuttaa laajaa kumppanuutta ja käytännön yhteistyötä Naton kanssa ”omista lähtökohdistaan”. Jäsenyyden hakemista ei pidetä nyt tarpeellisena, mutta mahdollisuus säilytetään.
Siten kokoomuksen ja RKP:n tuoreet päätökset jäsenyyden hakemisen puolesta eivät saa tukea.
Myöskään siihen ei oteta kantaa, miten jäsenyysasiassa pitäisi edetä, jos siihen joskus päädyttäisiin. Selonteko toteaa vain, että ”jäsenyyden hakeminen olisi perustavanlaatuinen ja kauaskantoinen päätös ja se vaatisi laaja-alaista keskustelua ja huolellista harkintaa”.
Tosin nuotit taitavat olla selvät. Ensin valtiojohdon tulisi tulla siihen tulokseen, että jäsenyys olisi Suomelle tarpeellinen ja Suomen etu.
”Valtiojohto” tarkoittaa tällöin tasavallan presidenttiä ja hallitusta. Varsinaisen päätöksen tekisi eduskunta kahden kolmasosan enemmistöllä.
Kansanäänestyksestä on puhuttu niin paljon, että vaikka Nato-myönteisimmät ovat alkaneet pelätä sitä, neuvoa antavaa äänestystä ei voida välttää.
Tällä kannalla ovat selkeästi esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö ja päähallituspuolue keskusta. Keskustaa sitoo puoluekokouspäätöskin. Paikallaan kansanäänestys olisikin. Turvallisuuspoliittisilla ratkaisuilla on oltava kansalaisten laaja tuki.
Toisaalta kansanäänestyksellä on turha spekuloida niin kauan, kun Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteitä ovat myös vakauden vahvistaminen ja rauhanvälityksen edistäminen. Jos niissä onnistutaan, varustautumiselle ja liittoutumiselle ei tulekaan tarvetta.