Pimeä menneisyys
”Sit oli semmosta, että tuo, piti aina hakee se ruotamo sieltä mettästä. Se ensimmäinen ruotamo oli aina tietysti liian heikko. Se hakattiin selkään palasiks ja käskettiin hakeen uus. No silloin sit mieskin osallistui sit.
Mä en tiedä mitä pahaa mä olin taas, ne on jotenkin unohtunut ne, en mielestäni oo mitään kovin pahaa uskaltanut ees tehdä. Toinen veteli edestä ja toinen takaa. Sit vaihdettiin puolta.”
Suomi, kuten muutkin kansakunnat, kertoo mielellään sukupolvelta toiselle legendoja voitetuista sodista ja urheilukilpailuista ja kansakuntaa eheyttäneistä yhteisistä ponnistuksista.
Huomattavasti harvemmin lausumme ääneen asioita, joissa epäonnistuimme. Kannamme häpeää ja haluamme unohtaa. Puhumme teoista, muttemme juurikaan tekemättä jättämisistä.
Vaikeneminen ei kuitenkaan muuta historiaa muuksi eikä pienennä pahuuden määrää. Päinvastoin. Vaikeneminen vain vahvistaa riskiä siitä, että hyväksymme tässä ajassa tapahtuvat vääryydet.
Tekstin alun sitaatti on osa Lastensuojelun menneisyys -selvitystä. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi sen jokunen viikko sitten.
Jyväskylän yliopiston selvityksessä haastateltiin 300 vapaaehtoista 1950–1980-luvuilla kodin ulkopuolelle sijoitettua, kaltoin kohdeltua silloista lasta ja nuorta.
Kaltoinkohdeltujen laajaa lukumäärää tai prosenttiosuuksia huostaanotetuista ei tutkimus kerro, eikä se ollut tämän selvityksen tavoitekaan. Sen tehtävä oli tehdä näkyväksi ilmiö ja muistuttaa nykypäivää menneisyydestä.
Raportin teksti sukeltaa ihmismielen pimeimpiin syövereihin ja sanoittaa pahuuden teot todeksi. Miten ihminen voi tehdä näin toiselleen, vieläpä lapselle?
Väkivalta on ollut henkistä, fyysistä ja seksuaalista. Sitä ei voi selittää paremmaksi menneen maailman kasvatusmetodeilla tai sen ajan tietämättömyydellä.
”Mä sit päätin, että hakkaa kuinka paljon tahansa, niin mä en itke. [huokaa] Sitten tota, mä purin hampaita yhteen ja rystyset valkoisena puristin penkkiä ja mä en itkenyt.”
Julmuuksia tapahtui niin laitossijoituksissa kuin perhesijoituksissa, jokaisella vuosikymmenellä. Syyttävä sormi ei siis osoita minkään sijoitusmuodon ylle kategorisesti.
Tutkimustulokset lastensuojelun sijaishuollon epäkohdista ovat vakavia, mutteivät onneksi lastensuojelun koko todellisuus.
Tutkimustyöstä kävi ilmi, että suomalaisen lastensuojelun historia pitää sisällään myös paljon onnistumisia; lapsia, joiden elämä on aikuisena raiteillaan juuri lastensuojelun ja sijaishuollon ansiosta.
Yksi onnistumisista on se, että tutkimuksen aikarajauksen vuoden 1983 jälkeen muun muassa lastensuojelulakia on uudistettu kaksi kertaa.
Valtaisa enemmistö lasten kanssa lastensuojelun piirissä työskentelevistä aikuisista noudattaa nyt tinkimättömästi ohjenuoranansa pyrkimystä lapsen parhaaseen.
Kärkihankkeella rakennetaan perheiden palvelut läsnäolevaksi tavalliseen arkeen.
Sipilän hallitus on tekemässä suurta 40 miljoonan euron lisäsatsausta lasten ja perhepalveluiden muuttamiseen.
Kärkihankkeella rakennetaan perheiden palvelut läsnäolevaksi tavalliseen arkeen.
Kotipalvelu tuodaan yhä useamman perheen ulottuville. Tähän hallitus on suunnannut vielä erillisen kymmenen miljoonan lisäpanostuksen.
Matalan kynnyksen palvelut vahvistavat vanhemmuutta ja tavoittavat perheet ennen kuin voimat loppuvat kokonaan ja joudutaan siirtymään raskaisiin ja kalliisiin korjaaviin toimenpiteisiin.
Selvää kuitenkin on, että vaikka onnistuisimme kärkihankkeen tavoitteissa vähentää lastensuojelun ja sijaishuollon tarvetta, tulee aina olemaan perheitä, joiden omat voimat eivät riitä. Lisäksi tarvitaan parempaa päihde- ja mielenterveystyötä.
Yksi tutkimuksen pääviesteistä on, ettei kaltoin kohdeltujen lasten hätää ja huolta aikanaan kuultu.
Onnistuneen lastensuojelutyön ytimessä on lapsen kuuleminen. Lisäksi sijaishuollon palveluita tulee säännöllisesti valvoa.
Lapsella on näissä tilanteessa oltava aito mahdollisuus kertoa luottamuksellisesti näkemyksensä, ja ne tulee ottaa huomioon häntä koskevia päätöksiä tehtäessä.
Lasta ei siis pidä vain kuulla, vaan myös kuunnella. Lapsi tulee aidosti kohdata.
Tässä on yhä parantamisen varaa ja muistilappu myös sote-uudistuksen organisoitumiseen. Valvontaakaan ei sovi unohtaa.
Kirjoittaja on keskustan varapuheenjohtaja